Kesä ja rentouttava loma on saapunut!

Heinäkuun mukana on saapunut tauko sekä kauden normaaleista treeneistä että ohjatuista kesätreeneistä. Miekkailutauko onkin hyvää aikaa kehittää muita liikunnallisia ominaisuuksia monipuolisten kesäaktiviteettien ja omatoimisen harjoittelun parissa. Ohjelmia voi kysellä valmentajilta tai napata seuran nettisivuilta talteen:
Lasten ja nuorten ohjatut kesätreenit jatkuvat taas heinäkuun lopulla. Aikuisten säilän ja kalvan miekkailut jatkuvat koko kesän läpi. Aikuisten vapaamiekkailuihin ovat tervetulleita kaikki U15 sarjan miekkailijat ja tätä vanhemmat. Vapaamiekkailuiden What’sApp -ryhmään pääsee mukaan oman ryhmän wappiin lähetetyllä linkillä.
Kesätreenien tarkat päivät ja ajat näkyvät ohessa tai harjoitusaikataulusta:
Syyskausi alkaa 11.8. todennäköisesti hieman uudistetulla aikataululla. Seuran hallitus työstää aikataulua heinäkuun aikana. Aikataulun päivityksestä tiedotetaan erikseen ennen kauden alkua.
Mukavaa kesää ja nähdään taas salilla!