1980-luvulla
Lunta satoi kerran puoli metriä kilpailupäivien välisenä yönä. Joukkuekilpailut myöhästyivät useita tunteja ennen kuin järjestäjät ja kilpailijat pääsivät paikalle kaiken lumen keskellä.
1980
Olympiavoitaja Johan Harmenbergin kunto on edelleen Moskovan tasoa ja hän voittaa miesten kilpailun. Naisten floretissa Marja-Liisa Someroja passittaa pronssiottelussa ex-maailmanmestari Kerstin Palmin katsomoon.
Turun Sanomat uutisoi: ”Turun Miekkailut maailmancupin ranking-kisoiksi!” Juttu taisi kuitenkin olla hieman aikaansa edellä, sillä FIE pisteitä päästiin jakamaan vasta 22-vuotta myöhemmin.
1981
Kupittaa Tournamentin 155 osallistujasta 90 on Ruotsista! Määrä selittyi sillä, että Ruotsin miekkailuliitto on nimennyt Kupittaan EM-kisojen katsastuskilpailuksi. Maailmanmestareita ja Olympiavoittajia vilisevästä osallistujakaartista voiton kuitenkin nappaa Ruotsin 20-vuotias Greger Forslöw.
1982
Kimmo Puranen Kupittaan pronssilla.
1983
Naisten floretissa saatiin harvinaista suomalaisherkkua Ylioppilasmiekkailijoiden Salla Harjuntaustan tullessa toiseksi. Taakse jäivät mm. Moskovan olypialaisten pronssinainen, Puolan Barbara Wysoczanska ja Pohjolan ykkönen Ruotsin Kerstin Palm.
1984
Los Angelesin olympiaboikotin vuoksi kisoista pois jäänyt Ludomir Choronowski voittaa miesten kalvan. LA:n olympiahopeamitalisti Björne Väggö jää neljänneksi. Naisten floretin palkintojenjakoa kommentoi Turun Sanomat seuraavasti: ”Kuudentena oli paras suomalainen, tietenkin HFM:n suloinen ykköstyttö Marja-Liisa Someroja”.
1985
Puolalaiset vastaavat taas parhaista tuloksista, mutta Ylioppilasmiekkailijoiden Jouni Paattakainen pelastaa suomalaispäivän sijoittumalla iltamyöhään venyneessä kilpailussa toiseksi. Finaali Puola Piotor Jablowskin kanssa on tasainen päättyen vain 10-8.
1986
Ennätysvuosi: miesmiekkailijoita 128 kpl ja miesjoukkueita 27 kpl!
HFM:ää edustanut Lars Winter sijoittuu toiseksi, pudottaen matkalla mm. kaksi Pariisin Racing Club France’n miekkailijaa. Ranskalaisen miekkailucharmin innoittaman Turun Sanomat uutisoi lajista: ”Vain naisesta voi pitää enemmän – ranskalaismiekkailijat Turussa”
Naisten florettiin osallistui 50 daamia, terävimpinä puolalaiset jotka vievät kolmoisvoiton, sekä jyräävät joukkuekilpailun vastustajansa 5-0, 5-0,5-1. Suomen 23:sta naisesta paras on Heidi Kock neljäntenä.
1987
”Suomalaisille kävi kalpaten Kupittaalla” – uutisoi Turun Sanomat. Puola ja Ruotsi keräävät mitalit. Ruotsista mukana koko edustusjoukkue.
1988
Turun Miekkailijoiden 50-vuotis juhlakilpailu. Kilpailut olivat poikkeuksellisesti kolmipäiväiset. Kyseisenä vuonna oteltiin kalvan ja floretin lisäksi myös säilällä jossa Turun Miekkailijoiden Risto Kaski oli toinen. Naisten kalvalla turkulainen Riitta Michelson sijoittui toiseksi ja varsinaisen yllätystuloksen taisteli Miekka Miesten Veli-Jussi Kyllijoki sijoittumalla toiseksi miesten kalvassa. Ulkomaalaisista osallistujista mainittakoon Soulin joukkueolympiapronssimies Vladimir Reshtsitshenko, joka ei vatsasairauden vuoksi kuitenkaan päässyt osallistumaan itse kisaan.
1989
Virolaiset puhdistavat pöydän, miesten voitto ja neljä virolaista kahdeksan parhaan joukossa. Naisten kisan voittaa Ruotsin Pia Albertsson, toinen on Helsingin Nykyaikaisten miekkailijoiden Camilla Sjöström, Turun Riitta Michelson on kolmas.
1990
Turun Miekkailijoiden naisjoukkue voitti kultaa joukkueella Minna Kääriäinen, Riitta Michelson, Nina Björkman ja Tina Lovén. Kautta aikojen parhaan turkulaismiestuloksen tekee kotiseuran Risto Kaski sijoittumalla upeasti neljänneksi. Suomea Soulin Olympialaisissa 1988 edustanut Lars Winter on finaalissa jo toista kertaa, mutta tällä kertaa voiton esteenä on “Viron henkisesti kettumaisin miekkailija” Meelis Loit.
1991
Kupittaalla yhteensä 172 osallistujaa uutisoi Turun Sanomat, virolaiset voitavat sekä miesten (Kaaberma) että naisten (Rohi) kilpailut.
1993
Minna Lehtola pääsee naisten finaaliin, mutta Viron Maarika Vösu on tällä kertaa vahvempi luvuin 15-8.
1994
Minna Lehtola (ent. Kääriäinen) ensimmäinen turkulainen ja suomalainen Kupittaa Tournament voittaja!
1995
Turun Miekkailijoiden naisjoukkue voitti kultaa joukkueella Minna Lehtola, Riitta Michelson ja Nina Lundgren.
1996-1997
Kisat voittaa vuorovuosina tähän asti kisahistorian ainut “miekkailupariskunta”. Alla Zuikova voittaa naisten kalvan 1996 ja 1997 Viktor Zuikov miesten kalvan.
1998
Kupittaa Tournamentin 20-vuotisjuhlakilpailut järjestettiin ravintola Koulussa. Finaalin vieminen ravintolaan sai suurta julkisuutta paikallislehdessä ja ideaa pidettiin hyvänä.
1999
Finaalit käytiin ravintola Alabamassa. Viron Heidi Rohi voittaa kilpailun kolmannen kerran. Miesten kisaa latistaa hieman samana viikonloppuna Portugalissa samanaikaisesti järjestetty maailman cupin osakilpailu, joka keräsi paikalle huiput Virosta, Latviasta, Liettuasta ja Ruotsista.
2000
Lajin viemistä yleisön pariin jatketaan ja finaalit käytiin tanssiravintola Feenixissä.
2001
Kupittaalla oli ennätysmäärä tuomareita ja kilpailut sujuvat moitteettomasti. Suomen Miekkailuliitto tuki kilpailuja merkittävästi.
2002
Kupittaa Tournamentista tuli osa FIE:n satelliitti turnausta. Kahdeksan parasta miekkailijaa lunastaa kilpailun jälkeen MC-pisteitä. Virolainen Kaido Kaaberma voitti kilpailun historiallisesti kolmannen kerran nimiinsä miesten kalvalla. Kilpailuun osallistui miekkailijoita Puerto Ricosta asti.
2003
FIE lähetti virallisen valvojan, ranskalaisen Serge Aubaillyn, seuraamaan satelliittistatuksen saanutta Kupittaa Tournamentia Turkuun. Palaute oli positiivista, ainoa huomautettava asia oli yleisön puute, vaikka finaalialueen taustaverhon takana käynnistetty lasten pomppulinnan täyttökompressori aiheuttaa hieman hämminkiä kesken finaaliotteluiden! Kilpailuun osallistui miekkailijoita Thaimaasta asti.
2004
Virolainen Maarika Vösu voitti kilpailun historiallisesti kolmannen kerran nimiinsä naisten kalvalla. Tällä kertaa kaukaisin turnauksen osanottaja on Australiasta. Kansainvälistä väriä turnaukseen tuovat myös kalpamiekkailijat Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Virosta, Ranskasta, Saksasta, Irlannista ja Isosta-Britanniasta.
2005
Kupittaa Tournament käydään Pietarin MM-kisojen varjossa.
2006
Kaikilta kilpailijoilta vaaditaan rekisteröityminen FIE:en ennen kuin itse kilpailuun voi osallistua. Kilpailussa oli mukana yksi erityisen mielenkiintoinen henkilö: norjalainen Thomas Eriksrud Andresen, perustajan Antti Andrésenin tyttärenpoika. Kilpailuun osallistui miesmiekkailija Yhdysvalloista asti.
Naisten kisaan saadaan suomalaisvoittaja, kun Unkarin lahja Suomen miekkailulle, Borbala Fabian vie kultaa. Miestenkään puolella voitto ei ole kaukana Dennis Baden sijoittuessa hopealle luvuin 12-15 Viron Marno Allikaa vastaan.
2007
Kupittaan voittajataulukkoon kirjoitettiin uusi nimi. Finaalissa olivat vastakkain vuoden 2006 MM-kolmonen Sven Järve ja Nikolai Novosjolov, molemmat Virosta. Pitkä ja ulottuva Novosjolov voitti finaalin suorastaan näytöstyyliin luvuin 15-4. Naisissa Borbala Fabian uusi voittonsa.
2008
Kupittaa Tournament 30-vuotis juhlakilpailut. Finaalit käydään kristallikruunujen alla Caribian 994-hallissa. Juhlavuoden kunniaksi seuralle teetettiin Tero Hakkaraisen suunnittelema lippu ja koottiin seuran historiikki.
2009
Suomalaiset siskokset Catharina ja Michaela Kock tuovat Suomeen peräti kaksoisvoiton naisten FIE satelliittikailpailussa. Finaalissa isosisko Catharina on vielä Michaelaa taitavampi ja vie Kupittaan voiton. Miehissä Niko Vuorinen on jo lähellä voittoa, mutta joutuu tunnustamaan Ruotsin Joar Sundmanin vahvemmakseen.
2010
Kupittaa Tournamentin taika rikkoutui, kun Suomi sai peräti kaksoisvoiton miesten kalvassa. Espoon Miekkailijoiden Dennis Bade oli finaalissa Helsingin Miekkailijoiden Andras Koroknay-Palia vahvempi luvuin 15-11.
2011
Suomi saa ”melkein” voiton miesten kalvassa toisena vuonna peräkkäin, kun suomalaiset sukujuuret omaava Tommi Hurme USA voittaa miesten kalvan. Suomen nuori ja lupaava kalpamies Kasper Roslander tulee toiseksi.
2012
Kisaorganisaatio kokeilee ensimmäistä kertaa ”paperitonta” tulospalvelua käyttämällä TV-screenejä. Kansainvälisen Miekkailuliiton virallinen valvoja italialainen Gianandrea Nicolai antaa kisaorganisaatiolle lähes ylistävät arvosanat kilpailun järjestelyistä.
Suomalaismenestystä saadaan miesten kalvassa, kun Niko Vuorinen pääse jo toistamiseen yrittämään Kupittaan valloitusta. Valitettavasti tällä kertaa kantona kaskessa on Latvian Mihails Jefremenko. Turun Miekkailijoiden vielä juniori-ikäinen Rasmus Mellanen sijoittuu hienosti kolmanneksi.
2013
Hallitseva maailmanmestari Nikolai Novosjolov ottaa omansa ja voittaa miesten Kupittaa Tournamentin. Finaalivastustaja, maanmies Sten Priinits antaa kuitenkin hyvän vastuksen. Turun Miekkailijoiden Teemu Seeve ja Habdan Kasper Roslander jakavat kolmannen sijan.
Virolaiset hallitsevat myös naisten kilpailua, jonka finaalissa Kristina Kuusk voittaa Ruotsin Johanna Bergdahlin.
2014
Kisaosallistujien määrä vaikuttaa vakiintuneen miesten kisassa noin 70 osallistujaan. Järjestelyt sujuvat rutiinilla – mitä nyt sunnuntain kansallislaulu aiheuttaa pientä teknistä tilannetta, soitto hoituu modernisti mikrofoni + älypuhelin yhdistelmällä.
Miesten kisassa nähdään kaikkien aikojen hienoin voiton tanssi, kun Sten Priinits voittaa jännittävässä finaaliissa virolaisen maanmiehensä Jüri Salmen 13-12. Alexander Lahtinen pitää Suomen mitallikannassa kolmannella sijallaan.
Naisten kisan voittaa Viron Katrina Lehis, Suomen Catharina Kock sijoittuu hienosti kolmanneksi.
2015
Kupittaa Tournament kokoaa 320 miekkailijaa Turkuun. Lauantaina 17.10. 143 miestä 25 eri maasta kamppaili kalpamiekkailun aikuisten Maailman Cup-pisteistä. Kalvan ohessa säihkyvät myös säilät; sekasarjan kilpailussa miehet ja naiset ottelivat yhdessä. Kolmas lauantain kilpailusarja oli paramiekkailu- eli pyörätuolikalpa, joka oli ensi kertaa mukana Kupittaa Tournamentin ohjelmassa.
Viron Juri Salm saa revanssin 2014 hopeasijalleen ja voittaa miesten finaalissa USAn Ariel Simmonsin. Suomen Dennis Bade putoaa harmittavan tiukasti semifinaalista Valkovenäjän Dzianis Paulouskille 13-12.
Sunnuntaina 18.10. Kupittaan Urheiluhalli oli kapasiteettinsa rajoilla, kun 48 naista 14 maasta ja 174 miesjunioria 25 maasta taistelevat kalvalla Maailman Cup –pisteistä. Kilpailu ”putosi” turkulaisten järjestettäväksi, kun alkuperäinen kreikkalainen taho joutuu perumaan tapahtuman.
Juniorien Maailman Cup aiheuttaa järjestäjille paljon lisätyötä mm. hotellikuljetuksien ja normaalia tiukemman varustetarkastuksen puitteissa.
Juniorien kilpailussa koetaan yllätys, kun maailman 1. rankattu Zsombor Banyai putoaa neljännesfinaaleissa Puolan Maciej Bielecille. Finaalissa Itävallan Josef Mahringer voittaa Unkarin Gergely Siklosin luvuin 15-14.
Naisten FIE Satelliitti pisteet lähtevät Turusta ensimmäistä kertaa Japaniin. Ayaka Shimookawa tiputtaa matkallaan kisan voittoon Suomen Anna Salmisen prossille, mutta kokonaisuudessaan Suomen naisten panos on vahva – kahdeksan parhaan joukossa on neljä suomalaista: 7. Michaela Kock, 6. Suvi Lehtonen , 5. Catharina Kock ja 3. Anna Salminen.
Sunnuntain semifinaalin avasi kansanedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva ja kansallislaulut hoidetaan varman päälle palkatun DJn soittamina.
2016
Kupittaa Tournament siirtyy FIEn päätöksestä keväälle, eikä perinteistä syksyn Kupittaata järjestetä olleenkaan.
2017
Kupittaa Tournament pidetään ensimmäistä kertaa keväällä, 18. – 19. maaliskuuta. Uzbekistanilaistunut ukrainalainen Oleg Sokolov voittaa miesten FIE Satelliitin ja tiputtaa matkalla voittoon ensin Turun Teemu Seeven 8.-taulukossa ja Helsingin Miekkailijoiden Niko Vuorisen semifinaalissa. Finaalissa Italian Federico Bollati tekee hienon nousun tappioasemasta, mutta kiri ei aivan riitä, ja Sokolov voittaa finaalin 15-14. Kilpailuun osallistui 90 miestä.
Naisten FIE Sateliitti kulki tuttuun tapaan virolaiskomennossa. Finaalissa toisiaan pääsivät tällä kertaa kyttäilemään Nelli Paju ja Kristina Kuusk.
Kupittaan kuningattareksi kruunattiin Nelli Paju lukemin 15-11. Osallistujia 49 naista. Turun Miekkailijoiden vasta 19-vuotias Inka Mikkilä miekkailee hienosti 7. sijalle. Kahdeksan parhaan joukkoon ottelevat myös Anna Salminen (6.) miekkailuseura HABDA:sta ja Suvi Lehtonen (8.) Tampereen KaVe:sta.
Kalvan lisäksi oteltiin sunnuntaina miesten ja naisten FIE-satellitti säiläkilpailu. Miehissä Eksotiikkaa edusti Neitsytsaarien säilisti Teddy Weller, joka säiläilikin vallan mainiosti kolmanneksi, miesten säilän voitti Turkin Enver Yildirim. Myös naisten säilässä voitto meni Turkkiin, Irina Shchukla voitti finaalissa Brittien Kate Daykinin 15-11.
Kahviossa uusi myyntiartikkeli, täytetyt patongit, tekevät hyvin kauppansa!
2018-kevät
Jos vuosi 2016 oli hiljaista Kupittaa rintamalla, 2018 kilpailu sitten pidettiinkin kaksi kertaa! Keväällä lisämausteena tuttuihin Satelliitti Maailman Cup-kuvioihin oli lisätty Veteraanien Pohjoismaiset Mestaruuskilpailut. Miesten Satelliitissa ”Turun oma poika”, Turussa valmentanut Viron Sten Priinits voittaa ja Turun Miekkailijoiden Teemu Seeve on toinen. Naisten Satelliitin voittaa Viron Katrina Lehis.
2018-syksy
Kupittaa Tournament juhlii 40-vuotista uraansa työn merkeissä ja koska samalla Turun Miekkailijat täytti 80-vuotta, kilpailussa keskitytään oleelliseen – iltajuhlaan. Kilpailun tulospalvelussa SM5L:n puheejohtaja Terho Mustonen tekee epävirallisen ”kilpailun kuljettamisen nopeusennätyksen” ja runttaa sekä miesten, että naisten kilpailun läpi yhdessä päivässä.
Naisten kisa on tällä kertaa miehiä kovatasoisempi, eivätkä Viron EM-mitalistit jätä muille kilpasiskoilleen kuin murusia. Julia Beljajeva voittaa finaalissa Irina Embrichin 14-13.
Miehissä vuoden 2015 MM-pronssimitalisti Patrick Jørgensen voittaa finaalissa Niko Vuorisen murskaavasti 15 – 5.
TMÅFn 80-synttärit pidetään Hus Lindmanin lihapatojen ääressä ja loppuilta käytetään kalorien polttamiseen tanssilattialla!
2019
Kupittaan sat MC-kilpailussa oli jaossa kansainvälisen mieakkailuliiton FIE:n pisteitä Tokion olympiarankingiin. Miesten kilpailun voitti tanskalainen Patric Jörgensen, vuoden 2015 Moskovan maailmanmestaruuskilpailujen pronssimitalisti. Naississa kolmoisvoitto meni naapurimaahan Viroon: 1. Erica Kirpu, 2. Julia Beljajeva ja 3. Irina Embrich. Kilpailu oli kokonaisuudessaan kovatasoinen – mukana oli sekä miehissä että naisissa useita arvokisamitalisteja sekä olympiakävijöitä.
Parhaimmasta suomalaistuloksesta vastasi Espoon Miekkilijoiden Topias Tauriainen, joka sijoittui miesten kalvassa hienosti kuudennelle sijalle. Hän hävisi trilleriksi muodostuneen ottelun, jonka voitti viime viikonloppuna Tukholmassa käydyn satelliitti MC:n voittaja Viron Sten Priinits, niukkaakin niukemmin luvuin 14-15. Suomalaisten hyvää tulosta täydensi seitsemänneksi miekkaillut Helsingin Miekkailijoiden Jaakko Paavolainen. Nasten puolella Suomen Ilona Syvälä Habdasta sijoittuin 13:sta hävittyään kilpailun voittaneelle Viron Erika Kirpulle 8-15.
Kilpailuun osallistui miehiä kaikkiaan 103 miekkailijaa ja naisia 68.
Uutuutena Kupittaalla nähdään Euroopan veteraaniliiton EVF Circuit osakilpailu. Kaiken lisäksi vuonna 2019 Turussa ratkottiin myös pohjoismaiden mestaruudet. Turkulainen miekkailuseura Turun Miekkailijat otti rohkeasti järjestettäväkseen uuden kansainvälisen European Veterans Circuit -kilpailun Turussa Kupittaa Tournamentissa. Uudelle kilpailulle etsittiin kansainvälisen kilpailun osaavaa järjestäjäseuraa, kun Euroopan veteraanimiekkailuliitto EVF nosti Suomen yhdeksi uuden kilpailunsarjan osakilpailun järjestäjäehdokkaaksi. Kilpailun suunnitteluvaiheessa oli vaikea arvioida millaisen osallistujamäärän uusi kilpailu saisi liikkeelle.
Lopulta Suomalaismiekkailijoille tulee runsas mitalisade sekä uudessa kv. sarjassa (11 mitalia) että PM-kilpailussa (20 mitalia). Turun Miekkailijoiden Nina Hyvönen ja Marja-Liisa Someroja miekkailivat kv. sarjavoittoihin ja samalla PM kullalle sarjoissaan. Lisäksi PM-mitaleja rohmuaa Turkuun veteraanien miesten V40 kaksoisvoitolla Ville Rosenlund ja Mikko Honkasalo.
2020
Koronaviruspandemia sotkee kuvioita ja kilpailutoimintaa. Kupittaa Tournamentia ei miekkailla vuonna 2020 ollenkaan.
2021
Viron Olympiavoittaja Katrina Lehis ja Tanskan Patrick Jørgensen miekkailivat jälleen voittoon Kupittaalla. Anna Salminen (Habda) ja Jaakko Paavolainen (HFM) palkittiin Nordic Challenge -sarjan hopealla. Topias Tauriainen kohtasi välierässä kokeneen Tanskan Patrick Jørgesenin, joka voitti ottelun pistoin 15-8 ja eteni lopulta Kupittaan kolmanteen voittoonsa. Hyvää suomalaismiesten menestystä täydensi Jaakko Paavolainen (HFM) sijoittumalla 7. ja Teemu Seeve (HABDA) sijoittumalla 8. Anna Salminen sijoittui Kupittaan naisten kilpailun 6. sijalle. Nordic Challenge -sarjassa Tauriainen jäi täpärästi neljänneksi ja palkitun mitalikolmikon ulkopuolelle. Kilpailusarjassa palkitaan kolmen kilpailun yhteistuloksen perusteella kolme parasta miekkailijaa.
EVF circuitia ei pandemian jälkimainingeissa miekkailtu Turussa vuonna 2021.
2022
Viron Juri Salm ja Kristina Kuusk miekkailivat voittoihin Kupittaalla. Suomen ja miekkailuseura HABDA:n Julius Jutila nappasi miehissä pronssia ja saman seuran Outi Jaakkola on naisissa hienosti sijalla seitsemän. Hyvää suomalaismiesten menestystä täydensi Jaakko Paavolaisen (HFM) 6. sija. Parhaat turkulaiset ovat Inka Mikkilä sijalla 26 ja Ilkka Koski sijalla 60.
Miehissä osallistujia on 96 ja naisissa 47.
Sunnuntaina miekkailtiin jälleen lauantain kisojen jatkoksi veteraanien EVF -kilpailu. Kilpailuissa oli kaikkiaan 63 osaanottajaa ja suomalaisia kisassa oli mukana runsasaasti. Mitaleita tuli upeasti monessa sarjassa. Parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Anna Heinämaa (KaVe), napaten kultaisen mitalin naisten 60-70 -kalvassa. Samassa sarjassa suomalaiset nappasivat kolmoisvoiton.