Tapahtui Kupittaalla 2013

teemu vs svedu

Viime viikonloppuna Turun Miekkailijat ja runsas apujoukko tuomareita ja toimitsijoita vetivät läpi rankan Kupittaa Tournament kisarupeaman jo 35. kertaa. Samalla Turun Miekkailijoiden 75v. juhlakilpailuna toimiminut Kupittaa Tournament koostuu viidestä kilpailusta: Pääroolissa ovat kansainväliset miesten ja naisten FIE-satelliitti kilpailut, joissa taistellaan Maailman Cup pisteistä. Lisäksi ottellaan miesten ja naisten kansainväliset veteraanikilpailut ja kansainvälinen miesten seurajoukkuekilpailu. Tänä vuonna valitettavasti jouduimme perumaan naisten veteraanikisan vähäisen osallistumisen vuoksi.

Talkoohenkeä

Kisaviikonloppu käynnistyy aina alueiden rakennustalkoilla. Kupittalle koottiin tänä vuonna 15 miekkailualuetta. Koska hallin pinta on tartania, joudumme ensin levittämään levyt mattojen alle. Viime vuosina levyurakkaa on helpottanut trukki, jolla levyt ja matot on mukavasti siirretty hallin puolelle, mutta tällä kertaa olikin avaimet hukassa. Pääsimme taas pullistelemaan lihaksiamme perinteisellä työnnä ja ähki manuaalikärryn kanssa. Pienestä vastoinkäymisestä huolimatta halli oli valmiina perjanytain-iltana puoli yhdeksään mennessä.

tulospalvelu

Tuloslaskenta on kilpailun sykkivä sydän

Virallinen kisanörttimme Tero Anttila hoiti tänäkin vuonna kilpailun läpiviennin ranskalaisen charmantilla Engarde-ohjelmalla. Huolimatta perjatai-iltana kuulluista ”Tuokaa mulle edes yksi ranskalainen kuristettavaksi” – huudoista lauantaina nettiyhteys on-line tuloksiin saatiin pystyyn ja kisat koneelle ilman suurempia ongelmia. Nykyihmistä hämmästytttäkin miten ennen vanhaan vedettiin käsipelillä läpi kolmetoista alkuerää ja yloslyöntikierrokset sen päälle. Kyllä nykyään oltaisi ilman tiekokonetta helisemässä.

tuomaripalaveri

Mutta ilman tuomareita hommasta ei tulisi mitään

Kansainvälisen Miekkailuliiton alaisuus näkyy Kupittaa Tournamentissa tuomarien tasovaatimuksena. Kaikkien tuomarien pitää olla vähintään FIE-tuomarikandidaatteja ja mielellään jo kansainvälisen tuomarin arvonimen saaneita. Käytännössä Kupittaalla tuomitsevatkin kaikki Suomen kynnelle kykenevät kv-tuomarit. Suurkiitos kaikille mukana olleille oikeuden jakajille!

maailmanmestari

Taisteluhenkeä

Lauantain FIE-Satelliitissa otti yhteen 88 miestä itsensä maailmanmestarin johdolla.

Kisan jännittävimmät vaiheet turkulaisittain olivat, kun Teemu Seeve taisteli pääsystä semifinaaleihin Ruotsin Carl-Henrik Wendt’in kanssa. Ottelu eteni tasaisesti puoleen väliin asti, kunnes suomalainen sai kirittiä arvokkaan kahden piston johdon. Tämä pakotti Wendt’in ottaa riskiä höykkäyksiinsä, jotka Teemu jäämiehen ottein käänsi hyväkseen. Voittonumeroin 15-12 turkulainen semifinaaleihin.

Finaalipaikasta Seeve ”pääsi” ottelemaan maailmanmestaria vastaan. Tällä kertaa kovaakin kovempi vastus oli nuorelle miehelle vielä liikaa ja Novosjolov otti omansa luvuin 15-5.

Finaalissa nähtiin sitten vähän jalkatyön mallia, kun ”Novo” ja ”Stenu” ottivat toisistaan mittaa. Tällä kertaa Priinitsin kovaa työtä ei palkittu, vaikka hän nousikin tappioasemasta hienosti tasoihin. Kupittaan Kuninkaaksi 2013 kruunattiin Nikolai Novosjolov.

semit teemu ja novo

Mitallisijoitukset ja parhaat suomalaissijat miesten  FIE Satelliitti kilpailussa olivat siis:

1. Nikolai Novosjolov EST
2. Sten Priinits EST
3. Kasper Roslander FIN ja Teemu Seeve FIN

6. András Koroknay-Pál  FIN
15. Dennis Bade FIN

miespalkinnot

veteraanit

Veteraanit pistivät vetreästi

Miesten veteraanikilpailussa kypsimmät miekkailijat olivat kokeneita kuuskymppisiä, mutta mahtuipa joukkoopn myös nelikyppisiä “poikia”. Ikä ei veteraanikuvioissa ole kuin numero ja alueilla piisasi menoa ja melskettä. Tällä kertaa kisan voitti  Jan Bade, joka suomalaisten välisessä finaalissa kukisti Oskar Lönnbergin.

Veteraanien mitalistit:

1. Jan BADE FIN
2. Oskar LÖNNBERG FIN
3. Eduard EHALA EST, Göran ELFVERSON SWE

naisten finaali

Naisten vuoro

Sunnuntaina MC-pisteistä ottelivat naiset. Myös tässä kilpailussa oli maailman mestari paikalla, Viron Julia Beljajeva. Nuori mestari törmäsi ”Kupittaan Taikaan”, joka on ennenkin koitunut mestarien kohtaloksi. Ruotsin vanha konkari Sophie Haarlem tykitti Julian katsomoon tarkoilla alakäsipistoillaan ja kovalla taistelumoraalillaan.

Viime vuosina hyvin Kupittaalla pärjänneet Suomen naiset eivät tällä kertaa päässeet 16-cuppia pidemmälle. Suurimpana syynä oli kovien virottarien runsas osallistuminen. Eesitläisnaisia olikin viisi kahdeksan parhaan joukossa ja vahvin heistä oli kisan voittanut Kristina Kuusk.

Mitalisijoitukset ja parhaat suomalaiset naisten FIE Satelliitti kilpailussa

1. Kristina Kuusk EST
2. Johanna Bergdahl SWE
3. Erika Kirpu EST ja Katrina Lehis EST
—-
10. Michaela Kock FIN
11. Catharina Kock FIN
15. Terhi Lumme  FIN
16. Ilona Syvälä FIN

naiset palkintopallilla

santeri joukkuekilpailussa

Joukkuekilpailussa on aina tunnelmaa

Kupittaan vanhinta perinnettä edustaa sunnuntaina oteltava miesten joukkuekilpailu. Joskus vanhoina hyvinä aikoina kysein kisa oli monelle mies miekkailijalle varsinainen kuntotesti, koska tokihan vieraiden tuli tutustua lauantaina Turun yöelämään. Saattoivatpa silloin jäädä yöunet kovinkin vähäisiksi, muista lievää kärjen epätarkkuutta aiheuttavista asioista puhumattakaan.

Nykyään joukkuekisakin on muuttunut kovasti urheilulliseksi. Jopa niin urheilulliseksi, että kilpailun kuumuus ylittää usein henkilökohtaisen kisan tunnelman. Joukkuekisassa moni miekkailija syttyy aivan eri tavalla kuin vain omasta puolestaan taistellessaan.

Monia otteluita ratkaistiin vasta ankkuriosuudella, eikä finaali Kazakstanin ja Tukholmalaisen FFF 2 joukkueen välillä ollut poikkeus. Kun savu laskeutui huudon ja mekastuksen saattelemina Kupittaan 2013 miesten kalpajoukkuekilpailun voittajaksi selvisi Kazakstan.

Viimeinen rutistus

Vaikka voittajat ovat selvillä ja yleisö poistuu, ei järjestäjillä vielä ole päivä pulkassa. Jäljellä on vielä loppuroudaus ja tulosten välittäminen maailmalle. Satoja kiloja miekkailumattoja ja aluslevyjä pitää kasata, laitteet ja kelat kertätä pakkauksiinsa, johdot keriä rullileen ja halli siivota. Sitten vielä on vuorossa tavaroiden kuljetus ja kanto miekkailusalille.  Vasta sitten voi hidas toipuminen kisaväsymyksestä alkaa. Yleensä joskus keskiviikon kohdalla alkaa jo helpottaa…

Suurkiitos kaikille kisan läpiviennissä auttaneille !

Ja erikoiskiitos  (tajunnavirtajärjestyksessä J)

Maija Haimi
Katri Savolainen
Anttilan perhe
Sipu
Marja-Leena Aarresuo
Peter Grönholm
Hilding Lindroos
Ismo Hokkanen
Katri Yli-Kovero
Kjartan Olafsson
Lena Tallroth-Kock
Verna ja Terho Mustonen
Velijussi Kyllijoki
Kari Kaakinen
Ville Rosenlund
Mari Löytökorpi
Kupittaan hallin vahtimestarit
Jukka Virtanen
Minna Kirjonen
Esa Mattsson.
Pbt Oulu

bergdahl tuulettaa tuuletus